Tuotteet
  • Peruukkien ominaisuudet
  • maaliskuu, 13, 2020 2 min lukuaika

     

    Meillä Ihanillahiuksilla on käytössä suosittu Paul Mitchell -tuotesarja. Suosiostaan huolimatta haluamme jakaa lisää tietoutta itse sarjan kehittäjästä ja tuotteista asiakkaillemme. Ota siis mukava lukuasento ja aloitetaan yhdessä tutustuminen!

     Paul Mitchell, kuinka se syntyi? 

    Paul Mitchell -tuotesarja syntyi alunperin, kun kaksi kampaajaa, John Paul DeJoria ja Paul Mitchell yhdistivät voimansa oltuaan ystäviä pitkän aikaa. Paul pyysi John Paulia vuonna 1979 mukaan projektiinsa ja he loivat yhdessä Paul Mitchell -tuotesarjan. Yhdessä he perustivat myös John Paul Mitchell Systems Inc -yhtiön ilman ulkopuolisen rahallista avustusta. 

    Idea oman tuotesarjan kehittämiseen lähti, kun Paul Mitchellille heräsi halu auttaa kampaajia lisäämällä heidän tehokkuuttansa ja antamalla heille työvälineen, joka lisäisi heidän luovuuttaan.

    Mutta eivätpä Paul ja John Paul kuitenkaan taitaneet osata edes siihen aikaan unelmoida siitä, mitä heidän yrityksensä tänä päivänä on. Yritys on maailman laajuisesta suosiosta nauttiva, ylellinen hiustenhoitotuotteiden sarja. Eli voisi sanoa, että Paul Mitchell vähintäänkin onnistui tavoitteessaan. Alusta asti nämä kampaajilta kampaajille suunnitellut tuotteet eivät ole olleet koskaan pelkkä tuotesarja, vaan ne ovat olleet osa suurempaan systeemiä, jonka avulla kampaajat voivat saavuttaa paremman tehokkuuden työssään. 

    Miksi meillä käyetään Paul Mitchelliä?

    Yksi syy siihen on tietenkin, että Paul Mitchelliltä löytyy sopivat tuotteet myös peruukeille. Verrattuna monen muun tuotemerkin shampoisiin ja hoitoaineisiin, Paul Mitchelin tuotteet sekoittuvat täydellisesti veden sekaan tehden peruukin pesusta miellyttävämpää. Vastuullisuus tämän merkin takana on myös suuri tekijä. John Paul Mitchell Systems on nimittäin sitoutunut kehittämään ja valmistamaan kaikki Paul Mitchell -tuotteet ympäristöä kunnioittaen. Monet sarjan tehoaineet ovat luonnosta saatavia kasvipohjaisia uutteita ja öljyjä. Tuotteet ovat myös eettisesti valmistettuja, eli mitään Paul Mitchell -tuotteita tai niiden raaka-aineita ei koskaan testata eläimillä. Paul Mitchell tarjoaa laajalla valikoimallaan varmaa laatua kaikille hiuksille ja kaikkiin tarpeisiin.

    Valikoimasta löytyy omat tuotteet kiharille, vaalennetuille ja värjätyille hiuksille. Tuotteita löytyy myös kuiville hiuksille, volyymia kaipaaville hiuksille, sekä valittavana on hellävaraisemmat tuotteet lapsille. Paul Mitchellin valikoimasta löytyy erinomaiset tuotteet hiusten hoitoon, muotoiluun ja viimeistelyyn.

    Suosittuja tuotteita ovat mm. olleet: 

     

    Smoothing- sarjan Super Skinny Serum, joka hoitaa ja siloittaa hiusta. Seerumi tiivistää hiuksen rakennetta tehden siitä sileän ja nopeammin kuivuvan. Tämä tuote sopii erityisen hyvin mm. paksulle luonnonkiharalle hiustyypille, mutta oikein käytettynä se myös tekee ohuemmastakin hiuksesta ihanan sileän ja kevyen tuntuisen.

     

     

     

    Täyteläinen Awapuhi -shampoo sopii kaikille hiustyypeille, palauttaen hiusten kosteustasapainon ja antamalla tuuheutta. Havajilaisesta awapuhi-inkivääristä saatava uute ehkäisee hiusten kuivumista ja hoitavat aineosat parantavat hiusten rakennetta. Tämä tuote sopii myös vartalolle suihkusaippuan tapaan käytettäväksi!

     

     

     

    Paul Mitchell The Detangler on siloittava ja tehokkaasti selvittävä  pikahoitoaine, joka sopii kaikille hiustyypeille.

     

    Tutustu lisää Paul Mitchell -tuotteisiin verkkokaupassa Ihanathiukset.fi.

    Jätä kommentti

    Kommentit esiluetaan ennen julkaisua.